HARRASTUKSET
MATCH SHOWT & VIRALLISET
Mätsärit ovat Aksulla vakituisin harrastus, niissä käytyä tulee niin usein kuin mahdollista. Aksu rakastaa esiintyä, joten mikäs sen parempi harrastus. Menestystä on tullut myös ihan kivasti. Hienoimpina suorituksinä pienten koirien PUN1&BIS4 (07/2007) ja VET1&BIS3 (10/2009). Tätä harrastusta tullaan jatkamaan niin pitkään kuin Aksulla intoa riittää.
Virallisissa pyörähdettiin kaksi kertaa tuomarien lausunnot kuulemassa. Molemmilla kerroilla tuli H, joten päätimme jättää kehässä pyörimiset mätsäreille.
AGILITY
Agility, siinä harrastus joka olisi ollut kuin luotu Aksulle. Kävimme agilityn alkeiskurssin vuonna 2006 koirakoulu Kompassissa ja en ole nähnyt koskaan Aksun tekevän mitään niin innolla! Voi sitä riemua kun sai juosta läpi putken tai kiivetä puomin yli. Ikävä kyllä agility jäi kuvioista pois, kun ei päästy mihinkään seuraan treenaamaan ja kerran kun olisi tärpännyt tulimme siihen tulokseen että Aksu on jo hieman liian vanha.
TOKO
Toko oli kiinnostanut minua lajina jo hyvin pitkään ja Aksulta miellyttämisen halua löytyy kivasti, joten keväällä 2009 osallistuimme koirakoulu Heiluvan Hännän järjestämälle tokokurssille. Opittiin tuolta paljon hyviä vinkkejä ja uusia asioita, mutta jokin kipinä jäi puuttumaan, jos vertaa agilityyn. Ehkä tokosta puuttui se vauhti ja riemukkuus, kun saa viipottaa tukka putkella? En tiedä, mutta tokoa harrastellaan nykyään vain kotona hieman.
© Tania Torvinen 2007-2010